Kuvataiteilijan työpäivä

12.05.2020

Kello 0.00 menen nukkumaan. Kello 3.00 näen unta vanhasta hiukan rähjäisestä kartanomaisesta talosta. Talon ympäristössä on iso puisto, jossa kasvaa massiivisia jalopuita. Puistossa kaartelee pieniä hiekkakäytäviä. Puiston vieressä, talon toisella puolella on niitty, jossa on karusellihevosia. Vanhat puiset hevoset näyttävät hylätyiltä. Ne on irroitettu tivolin karusellista ja ripoteltu pitkin niittyä. Kun katson niitä, ne alkavat elämään. Ne pyristelevät itsensä patsaista eläviksi. Yksi ihan minun lähelläni oleva puuhevonen nousee äkisti takajaloilleen ja muuttuu vanhaksi intiaaniksimieheksi. Katson häntä ja ymmärrän, että intiaani on jonkinmoinen tietäjä ja poppamies. Intiaani seisoo tovin niityllä ja muuntuu eläväksi ruskeaksi lämminveriseksi ja lähtee laukkaamaan. Niityllä laukkaa useampia upeita hevosia. On tullut hämärä. Näen talossa erään ystäväni ja hänen perheensä. Tajuan, että he asuvat siellä.

Kello 8.00 laitan aamulla viestin ystävälleni oudosta unesta. Laitan aamupalaa lapsille ja huolehdin, että he aloittavat karanteeniajan koulunkäyntinsä ja eskarinsa. Jatkan isoa maalausta, jota olen maalannut jo pari viikkoa. Maalaan maisemaa, metsää, luontoa, Etelä-Amerikan viidakkoa, skandinaavista metsää. Maalaan uudelleen ja uudelleen, annan kuivua ja maalaan aina vaan uutta päälle ja päälle. En ole tyytyväinen. En pääse sinne, minne yritän. Jälkeni on mitäänsanomatonta tuhrua. Värit liian värikkäitä, siveltimen vedot liian laimeita.

Teen lounasta klo 12.00 ja syötän lapset. Jatkan maalaamista. Eskari saa kännykän. Hän käy vähän väliä kysymässä, saanko ladata tämän, entä tämän. Hän käy sanomassa, että menee leikkimään. Hän tulee takaisin ja kysyy saako kännykän. Hän käy kysymässä minulta saisiko hän hyvää smoothieta. Hän painottaa sanaa hyvää. Minun smoothiet on välillä liian terveellisiä ja pahoja.

Käyn ulkoilemassa lapseni kanssa kello 14.00. Olen viettänyt suurimman osan keväästä jalkapallomaalissa. Lapseni potku on kehittynyt ja joudun yhä useammin väistämään palloa. Suljen silmät, kirkaisen hiukan ja juoksen alta pois. Lapsi on vihainen. Vanhana koripalloilijana en osaa ottaa jalkapalloa kiinni, sanon. Syömme auringon lämmittämällä rantakalliolla eväät. Juon päiväkahvin termospullosta niin, että lapsi hyppii vieressä ja sanoo, että mennäänkö pelaamaan, joko mennään, nyt mennään. Kahvi läikkyy pitkin vaatteitamme ja valuu kalliota pitkin alas hiekkaan.

Otan kuvia kukista ja lapsesta. Kevät työntää itsensä väkisin talven päälle. Olen unohtanut kuinka kaunista ulkona voi olla. Kuinka vihreä salpaa hengen, kuinka lämmin tuuli voi olla. Kuinka kevät tuo aina jonkin kummallisen kaipuun sydänalaan.

Laitan päivällisen perheelle klo 17.00. Syömme yhdessä ja vaihdamme päivän kuulumiset. Mies kertoo työpäivästään ja erikoisista kohtaamisistaan. Minä kerron lähinnä kaikesta hassusta, mitä lapset ovat puhuneet ja kyselleet. Koululainen kysyi minulta koulutehtäväänsä, että mikä on mankeli ja mitä on liinavaatteet. Eskari tenttasi onko jitto kirosana? Entä littu? Sanoin, etteivät ne ole, mutta toivon, ettei hän käyttäisi niitä silti.

Klo 18.00 alan maalata samaa isoa pohjaa. Edellisen yön uni tuntui niin voimakkaalta, että se on kummitellut mielessäni koko päivän. Katson netistä kuvia vanhoista karuselleistä. Mietin sanaa karu-selli. Outo sanayhdistelmä. Päätän viimein kokeilla maalata vanhan karuselli-hevosen. Työskentelen ajan ja paikan unohtaen klo 20.00 asti. Teos on valmis. Nyt pääsin sinne, minne yritin.

Aloitamme iltapuuhat. Iltapalat, iltapesut ja iltapusut. Kuuntelemme lapsen kanssa iltasatuja Lukulumo-sovelluksesta. Valitsemme vuorotellen kirjoja. Rakastan lastenkirjojen kuvituksia. Ihmettelen, miten paljon poika tykkääkään ihan tavallisista saduista. Niissä ei tarvitse olla ninjoja tai pokemoneja.

Kello 22.00 lapsi nukkuu ja hiivin tarkkailemaan maalausta. Huomaan jotain outoa hevosen vatsan alla. Tummassa alueessa loistaa sateenkaari-puuvärikynällä sutattu iso alue, jossa loistaa keltainen, punainen, sininen ja vihreä. Lapsi!!! Hän on käynyt suttaamassa työhöni oman kädenjälkensä. Minua naurattaa. Päätän jättää hienon, työhön erinomaisesti sopivan läiskän paikoilleen muutamaksi päiväksi. Voimme jutella aiheesta myöhemmin, että olisi suotavaa, ettei äidin myyntiin meneviin maalauksiin käydä piirtämässä.

Ennen kuin kello tulee 24.00, nukun.